torstai 23. lokakuuta 2014

Ensimmäinen vuosi takana

Eikun poikien ensimmäisen vuoden postaukset on nyt siirretty. Seuraavana vuonna, siis 2007, näyttääkin olevan 81 postausta, joten siinä vierähtää hetki jos toinenkin. Jonkin aikaa sen palvelinkatastrofin jälkeen vuodatuksessa oli mahdollisuus siirtää kaikki bloggeriin, mutta tyhmä kun olin, en sitä silloin tehnyt. Nyt sitä mahdollisuutta ei enää ole. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis!

tiistai 21. lokakuuta 2014

Apu on aina lähellä

Kaikissa kissatalouksissahan on aina apu lähellä, tarvittiin sitä tai ei. Niin meilläkin:

Jouduin levittämään meneillään olevan tilkkutyöni harsintaa varten olohuoneen lattialle ja senhän nyt arvaa, että apulaiset olivat välittömästi paikalla. Ja miten se voikaan mennä niin, että jompi kumpi kissoista oli aina juuri työn alla olevassa kohdassa? Kuvassa Turo.

Muuttoliike

Pitkään on yritetty Panun ja Turon kanssa sinnitellä tuolla Vuodatuksen puolella, mutta nyt ei enää jaksa. Se ei vaan enää ole yhtä hyvä kuin aiemmin. Oikeasti se on kaukana siitä, mitä se joskus hyvinä aikoina oli. Siispä vaihtoehtoina on joko lopettaa bloggaus, tai vaihtaa palveluntarjoajaa. Ensimmäinen vaihtoehtokin on käynyt mielessä, kun blogin päivitys ei ole ollut erityisen ahkeraa viime aikoina, mutta tämä on kuitenkin kiva tapa laittaa muistiin kaikenlaisia sattumuksia. Siispä valitsemme jälkimmäisen vaihtoehdon. 

Muutto tapahtuu vähitellen, sillä siirrettävää on kuitenkin kahdeksan vuoden ajalta. Eniten jää harmittamaan se, että kaikki kivat kommentit postauksiin jäävät sinne.  No, toivottavasti kissikamut löytävät tiensä tännekin :-)

Panu ja Turo

Eli tervetuloa meidän uuteen blogiin!